Naiset JymyVolley

Huita palaa Tuomelan avuksi Jymyn valmennukseen

Jymyn naisten liigajoukkueen valmennustiimissä toistaiseksi viimeisellä 1-sarjakaudella ollut Tuomas Huita palaa Jymyn tiimiin. Huita toimii 1+1 sopimuksella joukkueen kakkosvalmentajana, ja on myös mukana kehittämässä joukkueen tilaistointitoimintaa.

Huita palaa Tuomelan avuksi Jymyn valmennukseen

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Huita palasi vuoden alussa takaisin Pohjanmaalle oltuaan syksyn Jyväskylässä. Hän asuu Vaasassa, ja työskentelee yksityisessä lastensuojeluyksikössä Isossakyrössä. Jymyn riveihin Huita sanoo palaavansa hyvillä mielin.

– Tuttuun joukkoon on hyvä tulla, hän toteaa.

Huita sanoo seuranneensa Jymyn ensimmäistä liigakautta vähintäänkin siten, että on käynyt jokaisen ottelun tilastot jälkikäteen läpi. Yhden huomion hän sanoon tehneensä.

– Aaltoliikettä ei saisi peleissä olla niin paljon, mitä viime kaudella oli. Tasaisuutta pitää saada enemmän, hän toteaa.

Myös muu tiimi kasassa

Kari Tuomela jatkaa Jymyn liigajoukkueen päävalmentajana. Fysiikkavalmennuksesta vastaa myös seuraavalla kaudella Teemu Rauhala. Timo Rajala jatkaa tilastoissa.

Eeva-Liisa Tuomela toimii joukkueen huoltajana, ja ottaa alkavalla kaudella vastuulleen myös joukkueenjohtajan tehtävät.

Sopimukset ovat malliltaan 1+1.

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
LP Pihtipudas täydensi joukkuettaan Batistella 1.9.2026 Naiset LP Viestille australialainen yleispelaaja 24.8.2026 Naiset Lotta Poutiainen LP Pihtiputaan uusin sopimuspelaaja 17.8.2026 Naiset