Miehet Hurrikaani Loimaa

Hurrikaani taisteli ratkaisun kotisaliinsa

Hurrikaani-Loimaa voitti torstaina neljännen pulivälierän Siilinjärvellä 1-3 (23-25, 21-25, 25-15, 24-26) ja siirsi ottelusarjan ratkaisun Sampoa vastaan viidenteen peliin sunnuntaiksi Loimaalle kotikentälleen.

Hurrikaani taisteli ratkaisun kotisaliinsa

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

1014 katsojaa näki jännittävän ottelun Ahmon koululla. Hurrikaani vei torjunnat 10-17 Tapio Toiviaisen kuitattua pelin päättyneeksi onnistuneen torjuntavaihdon myötä.

Sammolta ei löytynyt edellisillan hurmosta torstain kamppailuun.

Loimaalaiset tulivat otteluun aivan erilaisella ilmeellä ja saivat otteluun hyvän alun. Edellisiltana epäonnistunut Petrusevic oli pitänyt valmentajan kanssa palaverin ja oli sen myötä syttynyt uuteen liekkiin.

Sampo oli kaksi ensimmäistä erää altavastaajana, mutta kolmanteen peli-ilo löytyi uudelleen. Torjunta oli tiivis ja erä tuli selkeästi Sammolle. Neljännessä erässä molemmilla oli paikkansa ja Sampo kiri takamatkan kiinni venyttäen ratkaisun useammalle ottelupallolle.

Ville Kakko, Hurrikaani:

– Tänään pidettiin sarjan parhaat aamutreenit ja mietinkin, mitä se tuo tullessaan. Petrun kanssa pidettiin pitkä palaveri ja mietittiin, mikä on tämän pelaamisen tarkoitus. Cedicin hermokontrolli parani, mikä auttoi joukkueen pelaamista.

Jukka Tuovinen, Sampo:

– Ei ihan hallittu tilannetta. Emme puhuneet ennakkoon sarjan katkaisusta, vaan lähestyttiin tilannetta vähän toiselta suunnalta ja se ei nyt toiminut. Hurrikaani oli tänään parempi, se on kiistaton fakta. Mitään ei ole ratkennut mutta fakta on myös se, että sunnuntaina se ratkeaa jommalle kummalle.

Parhaat pistemiehet
Sampo Herrera 19/+6, Leikas 18/+7, Väliaho 11/+10
Hurrikaani Cedic 19/+9, Petrusevics 14/+5, Koppanen 10/+8

Ottelutilasto

Kuvat: Marko Kaasinen

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
VaLePalla miehistö koossa, yhteistreenit käynnissä – Järnvall palaa seuraan 4.8.2026 Miehet Kuubalaiskaksikko vahvistamaan Raision Loimua 31.7.2026 Miehet Tiikereiden kokoonpano vahvistuu – neljä pelaajasopimusta julki 21.7.2026 Miehet