Miehet Hurrikaani Loimaa

Hurrikaani täydentyi keskipelaaja Köykällä

Hurrikaani- Loimaa löysi verkolla Miika Haapaniemen ja Nuutti Niinivaaran kaveriksi 17- vuotiaan Matti Köykän. Tasan kaksimetrinen Köykkä on Ylöjärven Ryhdin kasvatti, joka on ehtinyt edustamaan myös Ranteperkiön Iskua ja viime kauden lopulla VaLePa Sastamalaa

Hurrikaani-Loimaan toiminnanjohtaja vaihtuu

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

– Aloitin lentopallon pelaamisen kahdeksan vuotiaana, kun molemmat sisaruksenikin pelasivat, Köykkä perustelee. Suurimmat syyt siirtymiseen Hurrikaaniin Köykkä mainitsee päävalmentaja Olli Kuoksan puhelinsoiton, jonka aikana nuori keskipelaaja vakuuttui mahdollisuuksista kehittyä ja saada peliaikaa ja vastuuta.

– Jo Ollin ensimmäisen puhelinsoiton aikana sain vaikutelman, että Hurrikaani todella halusi minut Loimaalle. Tiedän, että Loimaalla on aikaisempina vuosina annettu nuorille pelaajille näytönpaikkoja, joten päätös tulla Hurrikaaniin oli helppo.

Köykän tavoitteet ovat päästä ensi kaudella pelaamaan ja jopa vakiinnuttaa paikka pelaavassa seitsikossa.

– Meillä on hyvä sekoitus nuoruutta ja kokemusta, Köykkä tietää.

Päävalmentaja Kuoksa oli uuteen pelaajasopimukseen tyytyväinen.

– Matti on lahjakkaimpia keskipelaajia tässä maassa. Hyvä fysiikka antaa mahdollisuuksia ja ulottuvuus on jo nyt hyvä, Kuoksa luettelee.

– Ensin alkuun pitää totutella kovaa treenaamiseen, mutta aika hyvin nämä nuoret miehet ovat jo tottuneet harjoitteluun, päävalmentaja summaa.

Hurrikaanilla on nyt liberoa vaille joukkue koossa. Peter Vuorisen korvaaja tulee ulkomailta ja uuden liberon nimi saattaa olla selvillä hyvinkin pian.

-HurrikaaniMedia-

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
VaLePalla miehistö koossa, yhteistreenit käynnissä – Järnvall palaa seuraan 4.8.2026 Miehet Kuubalaiskaksikko vahvistamaan Raision Loimua 31.7.2026 Miehet Tiikereiden kokoonpano vahvistuu – neljä pelaajasopimusta julki 21.7.2026 Miehet