Miehet

Isku laittoi hallitsevat mestarit tiukoille

Kokkolan Tiikerit joutui tiukoille Tampereella, mutta poistui lopulta voittajana Rantaperkiön Iskua vastaan erin 2-3 (23-25, 25-23, 20-25, 25-19, 16-18).

Isku laittoi hallitsevat mestarit tiukoille

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Tiikerit nousi kahden pisteen saaliillaan liigassa neljönneksi ja Isku jatkaa kuudennella tilalle jo turvallisen oloisesti kymmenen pistettä pudotuspelirajalta.

Iskulle yksi iloinen asia ottelussa oli keskitorjuja Tatu Härkösen (4/+3) paluu kentälle. Härkönen on ollut sivussa vaivojen takia, mutta tuli kolmannessa erässä kentälle ja pelasi ottelun loppuun. Joulukuun puolessa välissä joukkueeseen liittynyt passari Inoslav Krnic löysi Härkösen keskeltä muutaman kerran erinomaisesti.

Jukka Mäkihannu, Tiikerit:

– Tuskainen peli, vastustaja teki tänään meidän työn hankalaksi. Oli paljon tuskaisuutta, turhautumista, virheitä ja luokatonta hyökkäämistä. Ratkaisuhetkillä oltiin vähän kovempia. Steven Hunt käytännössä tuli kentälle ja ratkaisi viidennen erän.

Jussi Heino, Isku:

– Pari palloa paremmin, niin olisi iloisempi mieli. Ihan ei pärjätty, vaikka pojille olisi tietysti voitonkin suonut matsista, yritys oli ainakin erinomainen. Hyvin pitkälti pelattiin niin kuin oli sovittu, että pelataan.

Isku laittoi hallitsevat mestarit tiukoille

LähiTapiolan pisteet
3 Hunt Tiikerit
2 Vuorinen Isku
1 Hunt Tiikerit

Rantaperkiön Isku – Kokkolan Tiikerit 2-3
23-25, 25-23, 20-25, 25-19, 16-18
Rantaperkiön Isku: Mäntylä 23/+7,Mäkinen S 22/+9,Vuorinen 159/+
Kokkolan Tiikerit: Hunt 25/+16,Herrera 14/+4,Hatch 13/+12
Katsojia: 575

Ottelutilasto

Kuvat: Pertti Flinck / Isku

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
VaLePalla miehistö koossa, yhteistreenit käynnissä – Järnvall palaa seuraan 4.8.2026 Miehet Kuubalaiskaksikko vahvistamaan Raision Loimua 31.7.2026 Miehet Tiikereiden kokoonpano vahvistuu – neljä pelaajasopimusta julki 21.7.2026 Miehet