Naiset JymyVolley

JymyVolley täydensi joukkuetta slovakialaisella passarilla

JymyVolleyn saa alkavan kauden joukkueeseensa myös toisen pelaajan Slovakiasta, kun vuonna 2003 syntynyt Anna Kohutova ottaa ykköspassarin paikan kentällä.  

JymyVolley täydensi joukkuetta slovakialaisella passarilla

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Anna saapuu Suomeen ja Nurmoon syyskuun alussa, ja tulee mukaan joukkueen harjoitusrinkiin saman tien. 181-senttinen Kohutova palasi vastikään naisten MM-kisoista Thaimaasta, missä hän oli mukana kotimaansa Slovakian maajoukkueessa.

– Olen aloittanut lentopallon pelaamisen 7-vuotiaana. Alusta asti olen nauttinut sekä pelin energiasta että työskentelemisestä joukkueena, Anna kertoo.

Passariksi Anna tavallaan ajautui tietämättään, sillä hän kertoo valmentajan laittaneen hänet kyseiselle pelipaikalle, eikä hän ole paikkaa sen jälkeen vaihtanut. 

Kotimaassaan Slovakiassa Anna on edustanut maan liigan kärkijoukkueisiin kuuluvaa VKP Bratislavaa. Suomi ei ole hänen ensimmäinen ulkomaan komennuksensa. 

– Minulla oli mahdollisuus pelata viime kaudella Romaniassa, ja se auttoi minua kasvamaan paitsi pelaajana myös ihmisenä.
Anna kertoo etsineensä alkavalle kaudelle ammattimaista joukkuetta, jossa voisi jatkaa taitojensa kehittämistä ja tuoda myös oman aiemman kokemuksensa seuraan. Loppukesästä hän löysi JymyVolleyn. 

– Odotan, että pystyn antamaan parhaani joka päivä ja auttamaan joukkuetta saavuttamaan tavoitteensa. Haluan myös kasvaa yhdessä joukkuetovereiden kanssa, Anna sanoo.

JymyVolleyn kentälle hän lupaa tuoda positiivista energiaa, sitoutumista ja johdonmukaisuutta. Anna on pelannut aiemmin samassa joukkueessa Nurmoon hakkurin paikalle jo aiemmin tulleen Diana Navratovan kanssa. 

Anna odottaa jo innolla mahdollisuutta päästä tutustumaan suomalaiseen elämäntapaa ja tutustumaan talviseen Suomeen. 

– Tiedän, että Suomi on kaunis maa, jossa on upea luonto, järviä ja metsiä. Tiedän myös, että siellä arvostetaan rehellisyyttä, kovaa työtä ja yhteisöllisyyttä.  


.

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
LP Pihtipudas täydensi joukkuettaan Batistella 1.9.2026 Naiset LP Viestille australialainen yleispelaaja 24.8.2026 Naiset Lotta Poutiainen LP Pihtiputaan uusin sopimuspelaaja 17.8.2026 Naiset