Liiga

Kaikki pudotuspelivaiheet ratkaistaan kahdesta voitosta

Lentopallon Mestaruusliiga on tehnyt päätöksen kaikkien pudotuspelisarjojen pelaamisesta ns. paras kolmesta -systeemillä eli kahdesta voitosta ratketen. Mestaruusliiga joutui kaventamaan pudotuspelien otteluohjelmaa nykyisessä terveystilanteessa turvaten mahdollisimman vahvasti kauden pelaamisen loppuun asti.

Kaikki pudotuspelivaiheet ratkaistaan kahdesta voitosta

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Puolivälierä- ja välierävaiheessa otteluparit aloitetaan heikommin runkosarjassa menestyneen kotona ja seuraava(t) ottelut pelataan paremmin menestyneen kotona. Tähän muutoksen voi tuoda joukkueiden lyhyt välimatka ottelupareissa.

Finaaleissa paremmin runkosarjassa menestynyt aloittaa kotona ja saa kotiinsa myös mahdollisen kolmannen finaalin.

Puolivälierissä ja välierissä ensimmäisen ja toisen ottelun välissä on yksi lepopäivä, jos joukkueiden välimatka on alle 150 km ja kaksi lepopäivää, jos välimatka on pidempi. Jälkimmäisen vaihtoehdon ollessa kyseessä saadaan näin mahdollinen kolmas ottelu pelattua heti toista ottelua seuraavana päivänä.

Miesten pudotuspelin runkopäivät (päiviin saattaa tulla muutoksia mm. Ruutu+ lähetysten johdosta)
Puolivälierät: 10.3., 12/13.3. (14.3.)
Välierät: 17.3., 19/20.3. (21.3.)
Finaalit: 25.3., 27.3. (30.3.)

Naisten pudotuspelin runkopäivät (päiviin saattaa tulla muutoksia mm. Ruutu+ lähetysten johdosta)
Puolivälierät: 7.3., 11/12.3. (13.3)
Välierät: 16.3., 18/19.3. (20.3.)
Finaalit: 23.3., 26.3. (29.3.)

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
Mestaruusliigakausi lähestyy – seuraa harjoitusotteluiden tuloksia tulospalvelusta 20.8.2026 Liiga Mestaruusliigan otteluohjelmat kaudelle 2026-2027 julkaistu 29.6.2026 Liiga Miesten Mestaruusliigan sopimustilanteet 2026-2027 20.6.2026 Liiga