Miehet Savo Volley

Keskinen pommitti Savo Volleyn kumoon

Kokkolan Tiikereiden hakkuri Oskari Keskinen oli hurjassa vedossa, kun syyskauden viimeisessä kohtaamisessa Tiikerit oli saapunut Savo Volleyn vieraaksi Kuopio-halliin. Hurjat tehot 31/+27 paukuttanut hakkuri tuntui välillä olevan täysin pitelemätön kotijoukkueen torjunnalle ja puolustukselle.

Keskinen pommitti Savo Volleyn kumoon

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Ajoittain Savo Volleynkin peli kulki mallikkaasti, joten voittajan selville saamiseksi tarvittiin täydet viisi erää.

Kotiyleisön joulumieleen saattoi aiheuttaa pienen kolauksen se, että kaksi sarjapistettä matkasivat vierasjoukkueen mukana Kokkolaan – lukemat kirjattiin 2-3 (22-25, 25-20, 22-25, 25-22, 11-15).

Ottelun tasaisuutta kuvastaa sekin, että kotijoukkueen paras pistemies Michael Michelau sai hänkin kokoon mainiot lukemat 29/+22. Hakkuri Joonas Jokela jäi hieman kollegastaan – hänen teholukemansa olivat 22/+13.

Keskinen pommitti Savo Volleyn kumoon

Kotijoukkueen valmentaja Timo Tolvanen ei ollut lainkaan tyytyväinen omiensa esitykseen, vaikka tiukka taisto käytiinkin.

– Joku kiristää joukkueessamme, pohti Tolvanen.

– Tunnetta pitäisi olla, kun tulemme tänne isoihin valoihin pelaamaan, mutta haaleaa on.

– Silmissä ei ole sitä viimeistä kipinää.

Savo Volleyn peli ailahtelee. Nyt voitetuissa erissä peli oli mukavan näköistä, mutta hävityissä tunnelma hieman lässähti.

– Potentiaalia joukkueessamme on parempaan peliin. Jos jostain saisi sen viimeisen napsun käännettyä…

Vastustajan valmentaja Mikko Keskisipilä oli tyytyväinen joukkueensa torjunta/puolustuspeliin.

– Olemme koko kaudella puolustaneet hyvin, sanoi Keskisipilä.

– Aiemmin meillä on ollut vaikeuksia kääntää niitä puolustettuja palloja pisteiksi, mutta tänään onnistuimme siinäkin paremmin.

– Syyskautemme on ollut nousujohteinen. Emme ole ottaneet mitään jättiaskelia, mutta eteenpäin olemme menneet.

Keskinen pommitti Savo Volleyn kumoon

Savo Volley oli hieman muuttanut kokoonpanoaan edelliseen otteluun. Keskipelaaja Tommi Siirilä aloitti penkillä, ja kävi kentällä vain parin pallon ajan viidennessä erässä. Jakub Kovac ja Petteri Härkönen hoitivat hommansa kuitenkin varsin hyvillä tehoilla.

Yleispelaajana aloitti Alvi Shurdhi, mutta kovin vaisun esityksen jälkeen hänet korvasi jo ensimmäisen erän lopulla Tapio Toiviainen. Toiviaisen nelospaikan hyökkäykset olivat tehokkaita.

Libero Jackson Hollandilla oli vaisu päivä – virheitä vastaanotossa tuli turhan paljon.

Yhteistyökumppaneiden avulla ilmaistapahtumaksi saatu ottelu keräsi mukavasti yöi tuhat katsojaa, eikä peli jäänyt kiinni ainakaan katsomon tunnelmasta.

Savo Volley jäi nyt jouluvapaalle, mutta pelit jatkuvat heti tammikuun kolmantena päivänä, kun Siilinjärvelle vastustajaksi saapuu VaLePa.


Savo Volley – Tiikerit 2-3
22–25, 25–20, 22–25, 25–22, 11–15
Koti:Michelau 29/+22, Jokela 22/+13, Toiviainen 14/+10
Vieras:Keskinen 31/+27, Mäkinen 14/+3, Jylhä 11/+9

MVP:t
Michael Michelau, Savo Volley
Oskari Keskinen, Kokkolan Tiikerit

PROlibero
Teemu Lahti, Tiikerit

Katsojia 1015

Ottelukuvat

Ottelutilasto

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
VaLePalla miehistö koossa, yhteistreenit käynnissä – Järnvall palaa seuraan 4.8.2026 Miehet Kuubalaiskaksikko vahvistamaan Raision Loimua 31.7.2026 Miehet Tiikereiden kokoonpano vahvistuu – neljä pelaajasopimusta julki 21.7.2026 Miehet