Miehet Hurrikaani Loimaa

Lakkapää kiusasi Hurrikaania

Sarjajumbo Team Lakkapää piinasi kärkijoukkue Hurrikaania kaksi erää oikein tosissaan perjantaina, mutta kaikki pisteet matkasivat lopulta Loimaalle erin 1-3 (24-26, 26-24, 20-25, 18-25)

Lakkapää kiusasi Hurrikaania

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Antti Ropponen, Hurrikaani

– Aika nihkeä esitys. Lakkapää pelasi hyvän pelin tänään, vaikka kausi on ollut tosi vaikea. Menimme peliin ehkä hieman takki auki. Perustekemisessä oli parannettavaa. Teimme tarvittavan työn ja saimme kolme pistettä. Passarin kanssa yhteispeli ei toiminut täydellisesti. Itselläni oli hieman bussijalat tämän illan pelissä.

Miikka Lemola, Team Lakkapää

– Positiivista oli se, että olemme menneet monella osa-alueella eteenpäin. Pystyimme kolmessa ensimmäisessä erässä haastamaan sarjajohtajan ihan tosissaan. Lähtökohtiin nähden pitää olla tyytyväinen suoritukseen. Meillä oli vain seitsemän pelikuntoista pelaajaa. Kolme ja puoli erää pelasimme tähän kauteen nähden hyvää lentopalloa. Loppu hieman lässähti.

Jussi Heino, Hurrikaani

– Harmittavan kovan työn jouduimme tekemään. Olimme kaksi ensimmäistä erää aika mitäänsanomattomia. Vastaanotto oli kaksi erää täyttä hapuilua. Pitkän erätauon jälkeen ryhdistäydyimme vastaanotossa ja erät olivat vähän selvempiä. Vastaanotto ei antanut mahdollisuutta vaihtaa kentälle enempää pelaajia, jotka eivät ole tällä kaudella saaneet paljoa peliaikaa. Kolme pistettä oli kuitenkin kova juttu kahden ensimmäisen erän jälkeen.

Henri Tuomi, Team Lakkapää

– Parilla osa-alueella esitimme kauden parasta. Kovacin hyökkäys toimi tänään todella hyvin. Varmistuspeli toimi, vaikka muutamia nukahduksia tulikin. Joukkue teki sen, mitä pyysin. Katajamäki pelasi flunssaisena toisen pelin peräkkäin. Hän joutui kovaan paikkaan. Täytyy nostaa hänelle hattua. Lemola alkaa olla todella iso pelaaja meille. Sairastupa pitää saada tyhjäksi, niin voimme alkaa valmistautua kunnolla karsintoihin. Laajuutta tarvitsemme lisää.

Lakkapää kiusasi Hurrikaania

Parhaat pelaajat:
Antti Ropponen, Hurrikaani
Jakub Kovac, Team Lakkapää

Lähitapiolan pisteet
3 Antti Ropponen, Hurrikaani
2 Miikka Lemola, Team Lakkapää
1 Sakari Mäkinen, Hurrikaani

ProLibero
Team Lakkapää, Ryan Manoogian

🖤💛 VIERASREISSUSTA KAIKKI PISTEET KOTIIN! 🖤💛

Hurrikaani lyö Team Lakkapään 1-3 ja matkaa kohti kotia kaikkien pisteiden kera 💪 Hienoa äijjät!

PS. Kameramiehen homma on vaarallista! Tsekkaa video loppuun 🤣 Aina sama mies! @TeamLakkapaa @mestaruusliiga #mestaruusliiga pic.twitter.com/m6LPeXVBCK — Hurrikaani (@Hurriklaani) February 13, 2020

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
VaLePalla miehistö koossa, yhteistreenit käynnissä – Järnvall palaa seuraan 4.8.2026 Miehet Kuubalaiskaksikko vahvistamaan Raision Loimua 31.7.2026 Miehet Tiikereiden kokoonpano vahvistuu – neljä pelaajasopimusta julki 21.7.2026 Miehet