Naiset JymyVolley

Lentopallon Mestaruusliiga pyrkii jatkamaan pelejä ohjelman mukaisesti – Liigan terveysturvallisuusohjeistuksia tiukennetaan entisestään

Lentopallon naisten ja miesten Mestaruusliigaa pyritään lähtökohtaisesti jatkamaan haastavassa terveystilanteessa mahdollisimman paljon otteluohjelmien mukaisesti.

Etta avasi pistetilinsä uudelleen - Savo Volley, TUTO Volley ja Tiikerit myös voittoihin

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Mestaruusliigan pääsarjaryhmä keskusteli tämän hetken tilanteesta maanantaisessa ylimääräisessa kokouksessaan. Keskustelua tulevaisuudesta käytiin vahvasti terveydelliset lähtökohdat kärkenä. Jatkossa Mestaruusliigan pääsarjaryhmä kokoontuu päivittämään tilannetta aina tarvittaessa uuden tiedon saamisen myötä.

Tällä hetkellä koronatartuntojen/-karanteenien takia ottelusiirtoja on lähiajaksi jouduttu tekemään kahden naisten ja yhden miesten liigaseuran osalta.

Jos kaikkia runkosarjan otteluita ei saada pelattua, niin jo aiemmin tehdyn päätöksen mukaisesti runkosarjan loppujärjestys määräytyy pistekeskiarvon mukaisesti.

Mestaruusliigassa siirrytään noudattamaan yhä tarkemmin terveysturvallisuusohjeistusta ottelutapahtumia sekä harjoitustilanteita koskien. Vahvoilla varautumis- ja terveysturvallisuusohjeilla pyritään hillitsemään epidemian leviämistä yleisesti, mutta myös turvaamaan Mestaruusliigakauden läpiviemistä kokonaisuutena liigan osalta.

Maanantaina Mestaruusliigassa tehdyt ottelusiirrot, uutta pelipäivää ei ole vielä näille määritelty
La 8.1. JymyVolley – Helsinki Volley
Su 9.1. LiigaPloki – Helsinki Volley
Ti 11.1. Hämeenlinna – JymyVolley

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
LP Pihtipudas täydensi joukkuettaan Batistella 1.9.2026 Naiset LP Viestille australialainen yleispelaaja 24.8.2026 Naiset Lotta Poutiainen LP Pihtiputaan uusin sopimuspelaaja 17.8.2026 Naiset