Tarkemmin itse VaLePan ja Lentopalloliiton yhdessä järjestämästä Superviikonlopusta tiedotetaan myöhemmin, mutta se tulee pitämään sisällään miesten ja naisten Suomen Cupin välierät sekä finaalit, Nuorten Suomen Cupin B-ikäisten osalta, ison junioriturnauksen, valmentajaseminaareja, seurapäivän sekä muita lajiin liittyviä tapaamisia.
Uudenlainen cupsysteemi
Itse Teknikum Suomen Cupin pelisysteemi uudistuu melko radikaalisti. Mukaan pääsee tällä kertaa vain Mestaruusliigan kymmenen ja 1-sarjan 12 joukkuetta molemmissa sukupuolissa.
1. kierroksella kohtaavat kuudessa otteluparissa tusina 1-sarjajoukkueita, jotka pelaavat sarjaottelunsa yhteydessä paikasta 2. kierrokselle cupissa. Otteluparit muodostetaan viime kauden sijoitusten perusteella ja ne pelataan syys-lokakuun aikana.
2. kierroksella aloittavat Mestaruusliigan 10 joukkuetta muodostaen viisi otteluparia viime kauden sijoitusten perusteella. 1-sarjan avauskierrokselta jatkoon päässeet joukkueet muodostavat loput kolme otteluparia tällä kierroksella. Mestaruusliigajoukkueiden cup-ottelut ovat myös samalla liigaotteluita ja sama käytäntö tarvittaessa myös kierroksen 1-sarjajoukkueiden kamppailuissa.
Puolivälierissä on näin jäljellä neljässä otteluparissa yksi liigajoukkueiden kohtaaminen sekä kolme liigajoukkueen ja 1-sarjajoukkueen välistä ottelua. Näiden otteluiden voittajat selviävät Tampereen Final Four -turnaukseen.
Teknikum Suomen Cupin Final Four -turnauksessa naisten välierät pelataan perjantaina 29.1. ja miesten lauantaina 30.1.. Naisten finaali on lauantaina ja miesten sunnuntaina 31.1..
Miesten Suomen Cupin 2. kierroksen liigajoukkueiden otteluparit 10.-11.10.:
Akaa-Volley – Loimu
Tiikerit – Ducks
VaLePa – ETTA
Savo Volley- Hurmos
Hurrikaani – PerPo
Lisäksi kolme 1-sarjan joukkueiden otteluparia
3. kierros:
Voittajat otteluista Akaa-Volley – Loimu ja Tiikerit – Ducks
Voittajat otteluista VaLePa – ETTA – 1-sarjan otteluparin voittaja
Voittajat otteluista Savo Volley- Hurmos – 1-sarjan otteluparin voittaja
Voittajat otteluista Hurrikaani – PerPo – 1-sarjan otteluparin voittaja
Naisten Suomen Cupin 2. kierroksen liigajoukkueiden otteluparit 7.-8.10.:
LP-Vampula – OrPo
LP Viesti – Lentopallokerho
LiigaPloki – WoVo
LP Kangasala – JymyVolley
Pölkky – Puijo Wolley
Lisäksi kolme 1-sarjan joukkueiden otteluparia
3. kierros:
Voittajat otteluista LP-Vampula – OrPo ja LP Viesti – Lentopallokerho
Voittajat otteluista LiigaPloki – WoVo – 1-sarjan otteluparin voittaja
Voittajat otteluista LP Kangasala – JymyVolley – 1-sarjan otteluparin voittaja
Voittajat otteluista Pölkky – Puijo Wolley – 1-sarjan otteluparin voittaja
























