Miehet

Liiga-Riento yhtä palasta vaille valmiina

Liiga-Riento on täydentänyt sekä valmennustiimiään että joukkuettaan.

Liiga-Riento yhtä palasta vaille valmiina

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Nyt kaikki palaset alkavat olla jo paikallaan ja joukkuetta täydennetään enää yhdellä liberolla tai laitahyökkääjällä. Joukkueella on tuollekin paikalle jo pari vaihtoehtoa kartoitettuna ja neuvottelut käynnissä.

Säisän rinnalla valmennustiimissä jatkavat Sami Kolehmainen sekä fysiikkavalmentaja Reima Venhe. Reimalla lähtee Riennon mukana jo viides kausi käyntiin. Samille tuleva kausi on kolmas.

Uutena kasvona penkillä nähdään myös pelaajana Riennossa esiintynyt passari Jari-Pekka ”Jarsa” Lund.

Yleispelaajaosastoa seura täydensi nuorella tukevaisuuden lupauksella Tuomas Siirilällä, 18v, 193cm. Tuomas on maajoukkueemme keskitorjuja Tommi Siirilän pikkuveli ja tulee Kuortaneen maajoukkueryhmästä Joensuuhun.

– Isoveljen merkitys omalle pelaamiselle on ollut suuri, sillä motivaatio pelaamiseen on tullut juuri hänen esimerkkiään seuraamalla, kertoo Tuomas.

Tuomaksen kesäsuunnitelmiin kuuluu kesäkuussa pelattavat nuorten beach volleyn EM- kisat Turkissa. Tuomas pelaa turnauksessa parinaan Janne Marttila.

Vuoden jatkosopimuksella pelaamistaan jatkaa liberona/yleispelaajana pelaava Jari Nurro, 27v, 187cm.

– Päätös Joensuussa pelaamisesta oli helppo. Säisä on hyvä valmentaja ja joukkue on täynnä hyviä tyyppejä.

Riennolla on näin ollen jo 12 pelaajaa sekä tukeva valmennusjohto kasassa. Joukkueen osalta tilanne on muutenkin herkullinen. Kaikkien pelaajien pitäisi olla Joensuussa heinäkuun aikana ja joukkue pääsee näin ollen aloittamaan yhteisharjoittelun harvinaisen aikaisin.

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
VaLePalla miehistö koossa, yhteistreenit käynnissä – Järnvall palaa seuraan 4.8.2026 Miehet Kuubalaiskaksikko vahvistamaan Raision Loimua 31.7.2026 Miehet Tiikereiden kokoonpano vahvistuu – neljä pelaajasopimusta julki 21.7.2026 Miehet