Naiset LP Kangasala

LP Kangasala luottaa jatkossakin Jaloseen

Passari Emmi Jalonen, 23, pyörittää LP Kangasalan passipeliä myös kaudella 23-24. Jo kuudenteen liigakauteen Kangasalla valmistautuvan Emmin seuraava tavoite on kuitenkin lunastaa kisapaikka naisten elokuiseen EM-turnaukseen.

LP Kangasala luottaa jatkossakin Jaloseen

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Vaikka mahdollinen EM-urakka vaikuttaisi myös oman joukkueen valmistautumiseen kohti liigakautta, on päävalmentaja Arttu Keränen iloinen Emmin saavutuksista.

– Emmi on ollut ainoana pelaajana mukana koko minun valmennusjaksoni ajan. Sinä aikana nuoresta junnusta on kasvanut yksi joukkueen johtavista pelaajista, Keränen kertoo
Olen äärimmäisen iloinen siitä, että Emmi jatkaa meillä. Hän on iso ja tärkeä pala tulevan kauden joukkueessa.

– Olen kokenut, että täällä on loistava ympäristö urheilla ja muutenkin hyvä olla. Saamme taas hienon porukan kasaan. Sillä kelpaa hakea menestystä myös ensi kaudella kuvailee Emmi jatkosopimukseen johtaneita asioita.
LP Kangasalan joukkue rakentuu hyvällä vauhdilla. Tähän mennessä on julkaistu Emmin lisäksi Iida Pölläsen, Neea-Maria Joen, Netta Rekolan ja Laura Laukkasen sopimukset.

LP Kangasala tiedotus

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
LP Pihtipudas täydensi joukkuettaan Batistella 1.9.2026 Naiset LP Viestille australialainen yleispelaaja 24.8.2026 Naiset Lotta Poutiainen LP Pihtiputaan uusin sopimuspelaaja 17.8.2026 Naiset