Naiset OrPo

OrPolle yhdysvaltalainen yleispelaaja kevätkaudeksi

OrPo on allekirjoittanut pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen yleispelaajan Lauryn Gillisin, 23-183, kanssa. Hän saapuu Orivedelle 28. joulukuuta. Sopimus kattaa kevätkauden.

OrPolle yhdysvaltalainen yleispelaaja kevätkaudeksi

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Gillis on pelannut v. 2015 Yhdysvaltain nuorten maajoukkueessa, joka voitti tuolloin arvostetun kansainvälisen turnauksen. Hän on pelannut maansa kovatasoisessa yliopistosarjassa, sekä myös beachiä.

Lauryn on opiskellut Etelä-Caroliinan yliopistossa ja Wisconsin yliopistossa. Gillis valmistuu maisteriksi ja on valmis lähtemään Suomeen hakemaan kokemusta lentopallon pelaamiseen ulkomailla.

Pelaajasta nähdyt videot osoittavat, että hän on monipuolinen pelaaja sekä teräväotteinen pelaaja. Tammikuussa nähdään suoritustaso Orivedellä ensimmäisen kerran OrPo – Puijo-Wolley pelissä 5. tammikuuta.

OrPon syksyn pelejä on haitannut useat vammat. Poissa ovat pitkään olleet rivistä Sanna Häkkinen, Annika Kivioja ja Eveliina Smolander. Häkkinen käväisi kentällä edellisessä ottelussa Pihtiputaalla yleispelaajan tontilla. Kiviojan ja Smolanderin vammat ovat hitaasti paranevia. Smolander joutuu leikkaukseen, mikä päättää valitettavasti hänen pelaamisensa tällä kaudella. Seura joutunee vahvistamaan vielä keskariosastoa kotimaisella pelaajalla.

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
LP Pihtipudas täydensi joukkuettaan Batistella 1.9.2026 Naiset LP Viestille australialainen yleispelaaja 24.8.2026 Naiset Lotta Poutiainen LP Pihtiputaan uusin sopimuspelaaja 17.8.2026 Naiset