Liiga

Pieksämäki Volleylle jatkosopimuksia

Pieksämäki Volley on solminut kolme jatkosopimusta. Joukkueessa jatkavat passari Elisa Naukkarinen, yleispelaaja Riikkaliisa Kärkkäinen sekä serbialainen keskitorjuja Nikolina Alter.

Pieksämäki Volleylle jatkosopimuksia

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Elisa Naukkarinen aloittaa joukkueessa jo kolmannen kautensa ja Kärkkäinen sekä Alter toisen. Kaikkien sopimukset ovat yksivuotisia ja sisältävät option seuraavasta kaudesta.

– Vaikean ja epäonnistuneen viime kauden jälkeen ei ollut helppoa tehdä päätöstä jatkamisesta, mutta Sadun tulo valmentajaksi motivoi jatkosopimukseen. Olen iloinen päästessäni tekemään jälleen yhteistyötä hänen kanssaan. Toivon myös mahdollisimman monen muun pelaajan jatkavan joukkueessa, Alter kommentoi sopimustaan.

Myös nuoremmat pelaajat Elisa Naukkarinen ja Riikkaliisa Kärkkäinen ovat motivoituneita ja innokkaita päästessään Sadun valmennukseen. Tavoitteena tulevalle kaudelle on kehittyä henkilökohtaisesti ja sitä kautta auttaa joukkuetta sekä pyyhkiä pois edelliskauden pettymys.

Valmentaja Satu Natunen toivoi, että mahdollisimman monen viime kauden pelaajan kanssa saadaan jatkosopimus joten näin ollen seurajohto sekä valmennus ovat erittäin tyytyväisiä syntyneisiin sopimuksiin. Seura tiedottaa mahdollisimman pian myös muista sopimuksista.

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
Mestaruusliigakausi lähestyy – seuraa harjoitusotteluiden tuloksia tulospalvelusta 20.8.2026 Liiga Mestaruusliigan otteluohjelmat kaudelle 2026-2027 julkaistu 29.6.2026 Liiga Miesten Mestaruusliigan sopimustilanteet 2026-2027 20.6.2026 Liiga