Naiset LP Viesti

Pipsa-Pauliina Roivainen täydentää LP Viestin passariosastoa

LP Viesti on solminut uuden pelaajasopimuksen Pipsa-Pauliina Roivaisen (17v., 182cm) kanssa. Passarina pelaava Pipsa on Savonlinnan Ajon kasvatti ja hän on pelannut pari viimeistä kautta Kuortaneen valmennnuskeskuksen joukkueessa.

Anjelina Starck ei pelaakkaan LP Viestissä tulevalla kaudella

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Roivainen on pelannut useasti nuorten maajoukkueryhmässä. Ensimmäisen kerran hän edusti Suomea U15-maajoukkueessa, jolloin voitto tuli Baltic Cupissa. Viimeisin edustus oli U19-joukkueessa EM-karsinnoissa Anapassa. Juniorivuosilta on tarttunut mukaan mitaleita myös aluejoukkueessa.

– Ensi kaudelta odotan innolla kovia pelejä ja sitä, että menen pelaajana eteenpäin joka osa-alueella. On myös hienoa, että pääsen harjoittelemaan taitavan porukan ja osaavan valmennuksen kanssa, kertoo Pipsa tunnelmistaan.

– Pipsa oli kesäkuussa viikon Salossa treenaamassa ja molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä viikon antiin. Nyt on kasassa neljä passaria ja kaikille löytyy peliaikaa Mestaruusliigan / 1-sarjan -otteluissa. Pipsa on tunnollinen ja hyvällä asenteella harjoitteleva passari. Passaritaustaa on vasta muutama vuosi, joten tekemistä riittää kauden aikana, kommentoi päävalmentaja Tomi Lemminkäinen uutta sopimuspelaajaa.

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
LP Pihtipudas täydensi joukkuettaan Batistella 1.9.2026 Naiset LP Viestille australialainen yleispelaaja 24.8.2026 Naiset Lotta Poutiainen LP Pihtiputaan uusin sopimuspelaaja 17.8.2026 Naiset