Liiga

Rissanen ja Korhonen jatkosopimuksiin – Hurmoksella kasassa seitsikon verran pelaajasopimuksia

Liperi Volleyn kasvatti Atte Rissanen on tehnyt Hurmoksen kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Keskipelaaja on siis mukana ainakin kevääseen 2024 asti. Rissanen kuului päättyneellä kaudella joukkueen avausseitsikkoon ja pelasi tasaisen kauden.

Rissanen ja Korhonen jatkosopimuksiin - Hurmoksella kasassa seitsikon verran pelaajasopimuksia

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

”Hienoa päästä jatkamaan Hurmoksessa, viime kaudella nähtiin jo pilkahduksia siitä mihin tämä joukkue pystyy. Vaikka pieniä muutoksia joukkueeseen tuleekin, niin uskon, että ne vaan vahvistavat meidän remmiä entisestään. Matti on hyvä valmentaja ja ollaan samoilla linjoilla siitä, miten joukkueen ja minun omaa tekemistä voidaan viedä eteenpäin. Luottavaisin ja toiveikkain ajatuksin kohti tulevaa kahta kautta” kommentoi Rissanen tuoretta sopimusta.

Savonlinnan East-Volleyn kasvatti Matias Korhonen jatkaa niin ikään Hurmoksessa. Yleispelaajan sopimus on kestoltaan 1+1 vuotta. Viime kaudella Korhonen teki läpimurtoa ja yli kaksinkertaisti liigauran aikana tehtyjen pisteiden määrän.

”Mukava päästä jatkamaan hommia tutun valmennuksen kanssa ja hyvä, että joukkue pysyy myös osittain kasassa. Motivaatio on korkealla ja into treenata on kova. Kesä treenataan kovaa jotta ollaan sitten heti syksyllä valmiina pelaamaan!” kertoi Korhonen tulevaisuudennäkymistä.

Karelian Hurmoksen sopimustilanne 21.4.2022:

Pelaajat

Tatu Hakkarainen, libero (2024)
Petteri Härkönen, keskitorjuja (2023)
Eetu Häyrinen, hakkuri (2023)
Lauri Jylhä, yleispelaaja (2023
Lasse Jylhä, passari (2023)
Atte Rissanen, keskitorjuja (2024)
Matias Korhonen, yleispelaaja (2023+optio)

Staff

Matti Alatalo, päävalmentaja
Valtteri Jääskeläinen, apuvalmentaja
Jari-Pekka Lund, fysiikkavalmentaja
Veikko Kukkonen, huoltaja

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
Mestaruusliigakausi lähestyy – seuraa harjoitusotteluiden tuloksia tulospalvelusta 20.8.2026 Liiga Mestaruusliigan otteluohjelmat kaudelle 2026-2027 julkaistu 29.6.2026 Liiga Miesten Mestaruusliigan sopimustilanteet 2026-2027 20.6.2026 Liiga