Liiga

Sainio Korson Vedon päävalmentajaksi

Pitkän uran lentopallon ja beach volleyn parissa sekä pelaajana että valmentajana tehnyt 48-vuotias Petri Sainio siirtyy Korson Vedon liigajoukkueen valmentajaksi.

Sainio Korson Vedon päävalmentajaksi

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Kakkosvalmentajana jatkaa Ari Kärkkäinen. Suomessa Sainio pelasi SM-sarjassa 248 ottelua Poliisien Palloseuran riveissä vuosina 1984-1994 ja tämän jälkeen kaksi vuotta 1-sarjaa Tornio Lentiksessä ennen siirtymistään kansainvälisille areenoille.

Petri Sainion Pelaaja- ja valmentajaura Saksassa kesti 15 kautta vuosina 1996-2011, jonka jälkeen Sainio vietti USA:ssa kaksi vuotta ennen palaamistaan Suomeen vuonna 2013. Sainio pelasi Saksan korkeimmalla tasolla Bundesliigassa kolme kautta SV Fellbachin joukkueessa vuosina 1998-2001, uran kallistuttua tämän jälkeen pelaajavalmennuksen kautta valmentajan rooliksi.

Lentopallon ohella Sainio pelasi pikän uran beach volleyn pelaajana vuosina 1988-2005 osallistuen lukuisiin kansainvälisiin turnauksiin mm. FIVB:n World Tourilla. Sainio toimi beach volleyn valmentajana Saksassa vuodesta 2002. Saksan Lentopalloliiton olympiatukipisteessä vuosina 2007-2011 Sainio valmensi lukuisia Saksan beach volleyn huippupelaajia.

Valmennuksen ohella Sainio toimi lentopallon kykyjen etsijänä Stuttgartin ja Baden Wurttenbergin kouluissa vuosina 2008-2011 ja juniorivalmentajana Stuttgartissa vuosina 2008-2011.

USA:n vuosina 2011-2013 Sainio antoi yksityisvalmennusta nuorille lentopalloilijoiden aluille New Jerseyssä.

– On haastavaa lähteä valmentamaan nuorta joukkuetta Suomen Mestaruusliigassa. Jouko Lindberg on luonut vuosien varrella hyvän pohjan nuoressa joukkueessa ja Korson Vedon valmentaminen on luontevaa jatkoa valmennustyöhöni Saksassa nuorten parissa.

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
Mestaruusliigakausi lähestyy – seuraa harjoitusotteluiden tuloksia tulospalvelusta 20.8.2026 Liiga Mestaruusliigan otteluohjelmat kaudelle 2026-2027 julkaistu 29.6.2026 Liiga Miesten Mestaruusliigan sopimustilanteet 2026-2027 20.6.2026 Liiga