Miehet

Sampo Volley voitokas avauksessaan

Sampo Volley avasi puolivälieräsarjan ETTA:a vastaan torstaina kotivoitolla 3-1 (25-19, 25-27, 25-17, 25-23).

Sampo Volleylle välieräpaikka katkolle

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Pudotuspelien avausottelu tarjosi hetkittäin oikeinkin hyviä suorituksia mutta kokonaisuutena ei voi puhua mistään oppikirjamaisesta kokonaisuudesta. Tyypilliseen tapaan näistä otteluista kuitenkaan ei kauneuspisteitä jaeta, vaan ainoastaan voitot merkitsevät. 

Aaltoileva ottelu aaltoili toisen erän lopussa vahvastikin, kun Etta nousi 23-17 tilanteesta erävoittoon. Kaksi seuraavaa erää olivat kuitenkin pääosin isäntien hallussa, vaikka hetkittäin oululaiset nousivatkin iholle.

Pudotuspelien alku näkyi myös valmentajien lehdistötilaisuudessa, molemmat olivat kovin niukkasanaisia.

Sampo Volley voitokas avauksessaan

Olli Kuoksa, Lentopalloseura Etta:

-Ei voida varmaan paljon puhua pelin sisällöstä, siellä molemmilla oli omat ongelmansa. Tasollisesti ottelu ei ollut lähelläkään edes runkosarjapelin tasoa, mutta ei se aina olekaan. Se joka viimeisen pallon lyö kenttään, vain sillä on merkitystä. Pää on nyt auki, jatketaan sarjaa lauantaina.

Jukka Tuovinen, Sampo Volley:

-Tavoite täyttyi, voitettiin. Oltiin hivenen parempia kuin vastustaja tänään.

Sampo Volley – ETTA 3-1
25-19, 25-27, 25-17, 25-23
Pielaveden Sampo: Raadik 24/+8, Häyrinen 21/+16, Heiskanen 17/+12
Etta: Ronkainen 14/+2, Pennanen 13/+11, Väisänen 8/+7
Katsojia: 706

Ottelutilasto

Kuvat: Teemu Hassinen / Sampo Volley

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
VaLePalla miehistö koossa, yhteistreenit käynnissä – Järnvall palaa seuraan 4.8.2026 Miehet Kuubalaiskaksikko vahvistamaan Raision Loimua 31.7.2026 Miehet Tiikereiden kokoonpano vahvistuu – neljä pelaajasopimusta julki 21.7.2026 Miehet