Miehet

Sampon vahva ote jatkui varamiehisenäkin

Sampo otti neljännen peräkkäisen kolmen pisteen voiton Raision Loimun kustannuksella erin 3-1 (25-22, 20-25, 25-18, 25-22).

Timo Tolvaselle lauantaina 700. liigaottelu

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Ottelu pelattiin maakuntaotteluna Iisalmen liikuntahallilla yli 600 katsojan edessä, mikä on tietysti torstai-illalle hyvä lukema.

Sampo lähti otteluun vahvasti siipirikkona, sillä rosterista puuttui sairastelun vuoksi Krause, Mutapcija sekä Ikonen. Lisäksi Kasper Pennanen oli armeijan leivissä eikä Pekka Seppänenkään pystynyt työkiireiltään auttamaan.

Raision Loimulla oli myös terveyshuolia, sillä hakkuri Vargas joutui jättämään kentän kesken pelin rintatuntemusten vuoksi.

Ottelun kaikki erät olivat tasaisia ja Loimun voittama toinen eräkin oli lähellä kääntyä kotivoitoksi. Tuon erän jälkeen Sampo pääsi paremmin kiinni Loimun nelospaikan hyökkäyksiin ja hoiti kaksi seuraavaa kotiin.

Ismo Tuominen, Raision Loimu:

– Kovaa vääntöä oli mutta meitä ei siitä palkittu. Peli alkoi vähän murheellisesti kun meidän hakkurille tuli jotain sydämentykytyksiä, en tiedä mikä sille tuli. Paljon semmoista pieniä asioita, mitkä tänään ratkaisi. Henkisellä puolella yksi kauden parhaita pelejä, koko ajan hyvin tuuleteltiin ja mentiin ihan ok ilmeellä. Laitatorjuntapelissä hävittiin joitakin epäselviä tilanteita ja samoin kentän tasolla outoja häröpalloja. Tasoihin kun päästiin kovalla työllä niin sitten tuli syöttövirheitä. Välillä oli todella hyvääkin syöttöpeliä.

Jukka Tuovinen, Sampo:

– Erittäin tärkeät kolme pistettä. Mielestäni molemmilta hyvää peliä, hyökättiin reippaasti, hyvä tunnetaso oli pelissä. Meillä ei ollut oikeastaan probleema kuin siinä toisessa erässä. Tänään oli sellainen tilanne, että oli niin vähän miehiä ettei valmentaja päässyt vaihdolla sotkemaan peliä. Pojat pelasi tänään mitä sovittiin.

Otteluisäntä Säästöpankki Optian raati valitsi parhaiksi numerot viisi, Mäkitupa ja Rumpunen.

Sampo: Häyrinen 16/+10, Djordjevic 16/+7, Heiskanen 13/+10
Loimu: Rumpunen 20/+7, Borichev 18/+10, Meehan 8/-4

Yleisöä: 623
T 11-4, Ä 9-6, SV 12-16, H% 51-58, VO% 56-61

LähiTapiolan pisteet:
3 Djordjevic Sampo
2 Rumpunen Loimu
1 Häyrinen Sampo

Ottelutilasto

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
VaLePalla miehistö koossa, yhteistreenit käynnissä – Järnvall palaa seuraan 4.8.2026 Miehet Kuubalaiskaksikko vahvistamaan Raision Loimua 31.7.2026 Miehet Tiikereiden kokoonpano vahvistuu – neljä pelaajasopimusta julki 21.7.2026 Miehet