Miehet Savo Volley

Savo Volley onnistui nollaamaan nopeasti edellisen pelin – VaLePa nurin

Pielavedelle yleisökiellon vuoksi Kuopiosta siirretty Savo Volley – VaLePa -peli ei ollut kaikin ajoin upeinta mahdollista lentopalloilua, mutta varsinkin kotijoukkueen lataus kasvoi loppua kohti niin, että viimeinen erä oli jo lähes yhtä maalia. Loppulukemat kirjattiin aikakirjoihin kotijoukkueen voitto 3-1 (25-23,…

FINAALIT 2022: Savo Volleyn ennakko

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Savo Volleyn edellinen peli Akaassa oli melkoinen pohjanoteeraus, eikä siitä ollut muuta suuntaa kuin ylöspäin. Näin tapahtuikin, ja vielä isolla asteikolla.

Ensimmäisessä ja toisessa erässä vierasjoukkue oli niskan päällä lähes koko erän ajan, mutta kummassakin erässä kotijoukkueen loppukiri oli vahva.

– Torjunta ja puolustus oli meillä tänään hyvä, ja hyökkäystehot olivat kovat. Niihin ottelu taisi tänään ratketa, arvioi Timo Tolvanen.

– Odotin, että vastaan tulee erittäin latautunut VaLePa, mutta pari ensimmäistä erää olivat molemmilta kuitenkin varsin vaisuja. Onneksi saimme loppua kohti omaa peliämme koko ajan paremmaksi.

Savo Volley onnistui nollaamaan nopeasti edellisen pelin - VaLePa nurin

Savo Volleyn parhaana palkittiin hakkuri Lelu Ojansivu, joka oli pitkästä aikaa siinä kunnossa, että hän pystyi täysipainoiseen peliin. Hakkuri keräsi kentän korkeimmat pisteet 20/+14.

Valmentaja Tolvasen kehumasta hyökkäyksestä hyviä esimerkkejä olivat keskimiehet. Jakub Kovac hyökkäsi 75 prosentin teholla; virkaveli Miki Jauhiainen pisti vielä paremmaksi ja paukutti palloa parkettiin 88 prosentin teholla.

Nämä lukemat tarkoittivat sitä, että passari Fedor Ivanovilla oli käytössään koko ajan laaja hyökkäysarsenaali. Yleispelaajilla, Michael Michelaulla ja Andrus Raadikilla, oli tiistaina hieman vaisumpi päivä.

Savo Volley onnistui nollaamaan nopeasti edellisen pelin - VaLePa nurin

Vastustajan valmentaja Janne Kangaskokko harmitteli ennen kaikkea joukkueensa hyytymistä neljännessä erässä.

– Kolme erää pelasimme suht hyvin, anaysoi Kangaskokko.

– Savo hyökkäsi tänään erittäin aggressiivisesti.

VaLePan vahvuudet löytyivät tiistain yleispelaajaosastolta – Jiri Hänninen ja Sakari Mäkinen joutuivat kuitenkin toteamaan, ettei heidän panoksensa riittänyt voittoon saakka.

VaLePa hakee vielä ratkaisua hakkuriosastolleen. Pielavedellä valtaosan pelistä hakkurina pelasi Alberto Cavasin – hänet korvasi neljännessä erässä Matias Tihumäki. Kumpikin jäi tehoissaan niukasti plussan puolelle.

Savo Volley – VaLePa 3-1
25-23, 25-23, 21-25, 25-15
Koti:Ojansivu 20/+14,Michelau 18/+9,Jauhiainen 12/+12
Vieras:Hänninen 15/+9,Mäkinen 14/+6,Cavasin 13/+2

Joukkueiden MVP:t
Savo Volley: Lelu Ojansivu
VaLePa: Jiri Hänninen

PROlibero
Sho, Savo Volley

Ottelutilasto

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
VaLePalla miehistö koossa, yhteistreenit käynnissä – Järnvall palaa seuraan 4.8.2026 Miehet Kuubalaiskaksikko vahvistamaan Raision Loimua 31.7.2026 Miehet Tiikereiden kokoonpano vahvistuu – neljä pelaajasopimusta julki 21.7.2026 Miehet