Miehet Savo Volley

Savo Volley teki Tiikerit aseettomaksi Leppävirralla

Savo Volley otti jo seitsemännen perättäisen liigavoittonsa, kun se kaatoi vakuuttavasti Tiikerit tiistaina Leppävirralla 3-0.

Savo Volley teki Tiikerit aseettomaksi Leppävirralla

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Joku mahtoi ajatella, onko Savo Volleyllä asennoitumisvaikeuksia, kun se upeasti voitetun Hurrikaani-pelin jälkeen asteli kentälle etukäteen selväsi heikompaa vastustajaa vastaan.

Ei ollut.

Leppävirran Vesileppis Areenalla käydyssä kamppailussa Kokkolan Tiikereitä vastaan ei voittajasta ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Kolme sarjapistettä jäivät Savoon lukemin 3-0 (25-14, 25-20, 25-15).

– Siirtyminen Hurrikaani-ottelusta tähän sujui oikein mainiosti, totesi Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen.

– Toisen erän alussa hieman takkusi, mutta saimme käännetyksi sen, ja loppu mentiin sitten kuin juna. Viimeinen erä vielä kruunasi illan.

Savo Volley teki Tiikerit aseettomaksi Leppävirralla

Vieraiden valmentaja Mikko Keskisipilä murehti omiensa esitystä.

– En halua mitään pois Savo Volleyltä, mutta meillä ei näkynyt sellaista energiaa mitä olisi pitänyt, sanoi Keskisipilä.

– Päästimme vastustajan liian helpolla. Vastaanottomme olisi mahdollistanut paremman pelaamisen, mutta verkolla hävisimme selvästi.

Savo Volleyn pisteet jakautuivat tasaisesti koko hyökkäysarsenaalille. Korkeimmat lukemat takoi Miro Määttänen (14/+10), mutta yhtä iloiset lukemat olivat keskipelaajilla: Rodrigo Leitzke (10/+8) ja Severi Savonsalmi (8/+7). Toinen yleispelaaja Antti Siltala keräsi pisteet 11/+6.

Suomen kovimmaksi kädeksi tituleerattu Määttänen osoitti muutamaan otteeseen, että titteli ei ole tullut turhasta.

– Miro taisi tällä kertaa jopa tavallista useammin päästä raikkaasti hyökkäämään, jakoi Jukka Tuovinen tunnustusta yleispelaajalleen.

Savo Volley teki Tiikerit aseettomaksi Leppävirralla

Hyökkäykset mahdollisti passari Fedor Ivanov, jonka ansiosta niin keskipelaajat kuin laitahyökkääjätkin pääsivät usein hyökkäämään joko aivan tyhjältä verkolta tai yhtä torjujaa vastaan.

Savo Volley kohtaa Tiikerit uudelleen jo seuraavassa ottelussaan. Sillä kertaa pelipaikka on Kokkola, ja siellä pelataan tasan viikon kuluttua tiistaina. Tiikerit pelaavat kotonaan vielä Karelian Hurmosta vastaan ennen savolaisjoukkueen uusintakohtaamista.

Katso kuvia ottelusta osoitteesta https://www.savovolley.fi/kuvagalleria?cat=2846&t=2820

Ruudun ottelukooste

Savo Volleyn päävalmentajan Jukka Tuovisen henkilökuva

LähiTapiolan pisteet
3 Leitzke Savo Volley
2 Määttänen Savo Volley
1 Ojansivu Savo Volley

PROlibero
Ayzenberg Savo Volley

Ottelutilasto

Kuvat: Tapio Hartikainen / Savo Volley

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
VaLePalla miehistö koossa, yhteistreenit käynnissä – Järnvall palaa seuraan 4.8.2026 Miehet Kuubalaiskaksikko vahvistamaan Raision Loimua 31.7.2026 Miehet Tiikereiden kokoonpano vahvistuu – neljä pelaajasopimusta julki 21.7.2026 Miehet