Naiset JymyVolley

Sofia Päykkönen palaa JymyVolleyn väreihin

Syksyn ajan Kuopiossa Puijon 1-sarjan akatemiajoukkueessa pelannut Sofia Päykkönen palaa JymyVolleyn riveihin. Hän muutti vuodenvaihteessa Nurmoon, ja on ollut siitä lähtien mukana joukkueen harjoituksissa. 

Sofia Päykkönen palaa JymyVolleyn väreihin

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

–  Sain joulun jälkeen Jereltä (päävalmentaja Jukka Tuovinen) soiton, jossa hän kertoi, että loukkaantumisten takia olisi tarvetta yleispelaajalle. Alun perin olin ajatellut palata liigaan yhden 1-sarjakauden jälkeen, mutta kun siihen tuli mahdollisuus jo aikaisemmin, herätti se kiinnostuksen, 185-senttinen Sofia kertoo.

Liigakentille paluuta helpotti se, että valtaosa JymyVolleyn joukkueesta on tuttuja viime kaudelta. Se teki paluusta luonnollisen ja mukavan. 

–  Nurmoon palaa sama minä kuin aiemminkin, mutta vähän vanhempi ja viisaampi, arvelee viime keväänä Kuortaneelta ylioppilaaksi kirjoittanut Sofia. 

Helmikuussa 21 vuotta täyttävän Sofian kasvattajaseura on Savonlinnan Ajo, ja hän on tullut lajin pariin jo 4-vuotiaana. Sofia tulee lentopalloperheestä, sillä myös hänen sisarensa Noora (Puijo Wolleyn hakkuri) ja Roosa (Lempo Volleyn hakkuri) pelaavat lentopalloa. 

– JymyVolleyn peli on näyttänyt hyvältä syyskaudella, joten odotan innolla mukaan pääsyä. Haluan auttaa joukkuetta parhaani mukaan kevätkauden peleissä, Sofia sanoo. 

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
LP Pihtipudas täydensi joukkuettaan Batistella 1.9.2026 Naiset LP Viestille australialainen yleispelaaja 24.8.2026 Naiset Lotta Poutiainen LP Pihtiputaan uusin sopimuspelaaja 17.8.2026 Naiset