Naiset LP Viesti

Teemu Mäkikyrö LP Viestin päävalmentajaksi 2+2 vuotisella sopimuksella

Naisten Mestaruusliigassa pelaavan LP Viestin uusi päävalmentaja on Teemu Mäkikyrö. Mäkikyrö on valmentanut kuluvan kauden LP Viestin naisten 1-sarjan Akatemiajoukkuetta ja toiminut samalla apuvalmentajana liigajoukkueessa. Nyt tehdyllä 2+2 vuotisella sopimuksella haetaan jatkumoa ja sekä seuran uutta tulemista mitalipeleihin.

Teemu Mäkikyrö LP Viestin päävalmentajaksi 2+2 vuotisella sopimuksella

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

– Halusimme aloittaa nyt uusi selkeä sekä pidempiaikainen projekti, jonka tarkoitus on nostaa LP Viesti takaisin Suomen mestariksi. Tavoitteena on käytännössä alkuvuosina taistella mitaleista ja huipentaa projekti mestaruuteen. Tottakai se mestaruus voi tulla aikaisemminkin, mutta lähtökohtaisesti tavoitteena on mitalipelit alkuvuosina, LP Viestin urheilutoimenjohtaja Tomi Lemminkäinen avaa tavoitteita ja taustoja.

– Meillä oli neuvotteluissa mukana muitakin hyviä vaihtoehtoja, mutta olen tähän sopimukseen todella tyytyväinen, Lemminkäinen paaluttaa.

Ennen Saloon siirtymistään Mäkikyrö on valmentanut muun muassa rovaniemeläistä Woman Volleyta. Salolaisyleisö muistaa Mäkikyrön myös pelaajana Piivolleyn riveistä 20 vuotta sitten.

– Tottakai nyt on erittäin hyvät tunnelmat. Pienen tauon jälkeen ensin kun pääsi tälle kaudelle takaisin sorvin ääreen ja nyt saa kokonaan uuden haasteen liigajoukkueen päävalmentajana, Mäkikyrö iloitsee projektista.

– Helpottaa kyllä huomattavasti tähän lähtemistä, kun tietää ja tuntee organisaation toimintatavat. Siihen on helppo tuoda omat mausteensa, tietää mitä haluaa muuttaa ja mitä ei kannata muuttaa, Mäkikyrö tuumii.

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
LP Pihtipudas täydensi joukkuettaan Batistella 1.9.2026 Naiset LP Viestille australialainen yleispelaaja 24.8.2026 Naiset Lotta Poutiainen LP Pihtiputaan uusin sopimuspelaaja 17.8.2026 Naiset