Miehet Tiikerit

Tiikereiden ensi kauden valmennuskokoonpano kasassa – Keskisipilä jatkaa päävalmentajana

Kokkolan Tiikerit on sopinut ensi kauden valmennuskokoonpanosta.  Päävalmentaja Mikko Keskisipilä jatkaa tehtävässään, ja hänen rinnallaanjatkavat apuvalmentaja Henrik Huumarkangas, fysioterapeutti Jukka Ritola sekä tilastointivastaava Karri Raveala.

Tiikereiden ensi kauden valmennuskokoonpano kasassa – Keskisipilä jatkaa päävalmentajana

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Valmennuksen jatkuvuus tuo joukkueen arkeen vakautta ja mahdollistaa  pitkäjänteisen työn ja kehittämisen myös tulevaa kautta ajatellen.  Samalla fokus on vahvasti käynnissä olevassa kaudessa.

– Tärkeintä on nyt keskittyä täysillä tähän kauteen. Samalla on hyvä, että taustalla on selkeä jatkuvuus, jonka varaan pystymme rakentamaan  myös tulevaa, päävalmentaja Mikko Keskisipilä toteaa.

Myös seuran johto on tyytyväinen kokonaisuuden varmistumiseen ajoissa.

– Olen erittäin tyytyväinen, että saimme valmennus- ja taustatiimin lukittua ajoissa. Jatkuvuus tuo vakautta arkeen ja antaa meille hyvän pohjan keskittyä myös muun joukkueen rakentamiseen ensi kautta varten,  toiminnanjohtaja Jasse Puikko toteaa.

Keskisipilä on toiminut Tiikereiden päävalmentajana kaudesta 2018–2019.  Huumarkankaalla on menossa kolmas kausi valmennustiimissä, ja Ritola on  toiminut joukkueen fysioterapeuttina kaudesta 2013–2014. Myös Raveala on ollut osa Tiikereiden ottelutapahtumia ja arkea tilastointivastaavana  kolmen kauden ajan.

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
VaLePalla miehistö koossa, yhteistreenit käynnissä – Järnvall palaa seuraan 4.8.2026 Miehet Kuubalaiskaksikko vahvistamaan Raision Loimua 31.7.2026 Miehet Tiikereiden kokoonpano vahvistuu – neljä pelaajasopimusta julki 21.7.2026 Miehet