Miehet TUTO Volley

TUTO Volley kuubalainen yleispelaaja

 TUTO Volleyn uusin sopimuspelaaja  on Kuubalainen Roland Jackson.  30-vuotias  197cm pitkä yleispelaaja on jo käynyt harjoituksissa ja onkin innoissaan tulevasta.  Viime kaudella hän pelasi Kreikassa Aris Thessalonikissa.

Mikko Esko palaa Mestaruusliigaan TUTO Volleyn paidassa

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

 Nyt mies onkin kotiutunut jo Suomeen perheensä kanssa ja viettänyt kesää Helsingissä. Pian onkin edessä muutto uuteen kaupunkiin ja tutustuminen Kupittaan palloiluhalliin.

– Seura oli ensimmäisen kerran yhteyksissä ”Rollen” kanssa jo viime kauden loppupuolella.. Pronssijuhlien jälkeen tavattiin uudestaan.  Kun keväällä ensimmäiset treenit alkoivat, Rolle oli jo mukana. Kaikesta näki, että ystävällinen ja positiivinen mies haluaa todella joukkueeseen.  Kesän aikana saatiin kaikki asiat sovittua molemmin puolin ja ”Rolle” aloittaa joukkueen mukana yhteistreenit elokuun alussa. Nyt joukkueen yleispelaaja osasto on kunnossa.  Ja muutenkin joukkue alkaa olemaan yhtä vaille valmis,  kertoo manageri Marko Eko.

Pelaaja on itsekin innoissaan lähestyvästä kaudesta.

– Odotan jännityksellä kauden alkua sekä pääsyä tutustumaan Tuto-perheeseen. Toivottavasti näemme heti syksyn alussa paljon meidän faneja Kupittaalla. Nähdään, toteaa Roland Jackson. 

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
VaLePalla miehistö koossa, yhteistreenit käynnissä – Järnvall palaa seuraan 4.8.2026 Miehet Kuubalaiskaksikko vahvistamaan Raision Loimua 31.7.2026 Miehet Tiikereiden kokoonpano vahvistuu – neljä pelaajasopimusta julki 21.7.2026 Miehet