Miehet Hurrikaani Loimaa

VeikkausTV ja Hurrikaani yhteistyöhön

Lauantainen Mestaruusliigan kärkikamppailu Hurrikaanin ja hallitsevan Suomen Mestari Kokkolan Tiikerien välillä aloittaa uudenlaisen yhteistyön kotimaisen lentopallon ja Veikkauksen välillä.

Hurrikaani hyökkäsi LEKAn nurin

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Peli tulee näkymään Veikkauksen nettisivujen kautta kaikille Veikkauksen rekisteröityneille asiakkaille. Otteluun tuo oman lisämausteensa live-veto mahdollisuus. Ottelusta tulee reaaliaikaisesti vetokohteita.

– Meillä on tarkoitus nyt testata, miten meidän asiakkaat ottavat lentopallon vastaan. Kotimaista lentopalloa emme ole ennen näyttäneet live-vetokohteena, mutta viime vuoden MM-kisoissa sitä hiukan kokeilimme. Nyt tarkoitus on tarjota samanlaista konseptia Mestaruusliigasta, kommentoi VeikkausTV:sta vastaava Juha Laasila.

Laasilan mukaan lentopallo on ollut Veikkaukselle ”marginaalilaji”, mutta televisioinnin tarkoituksena on olla innostavana elementtinä lentopallon vedonlyönnille. Jos Hurrikaanin ja Veikkauksen yhteistyö tulee syksyn aikana olemaan positiivista ja sitä kautta molempia osapuolia hyödyttävä, saattaa lentopallo saada jatkossa vieläkin laajemmin näkyvyyttä Veikkaukselta. Suunnitelmissa on näyttää Loimaalta useita Mestaruusliigan otteluja, joiden tuotannosta vastaa Hurrikaani- Loimaa ja vedonlyönnin sujuvuudesta Veikkaus.

Lähde: Hurrikaanin tiedotus

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
VaLePalla miehistö koossa, yhteistreenit käynnissä – Järnvall palaa seuraan 4.8.2026 Miehet Kuubalaiskaksikko vahvistamaan Raision Loimua 31.7.2026 Miehet Tiikereiden kokoonpano vahvistuu – neljä pelaajasopimusta julki 21.7.2026 Miehet