Uutiset
Hurrikaaniin ensimmäinen pelaajavahvistus – Nuutti Niinivaara Loimaalle
Hurrikaani- Loimaan ensimmäinen uusi pelaajavahvistus löytyi Joensuusta, Karelian Hurmoksesta. Keskipelaaja Nuutti Niinivaara solmi yhden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen.
Loimun uudisrakentaminen käyntiin neljällä jatkosopimuksella
Päättyneellä kaudella lentopallon Mestaruusliigassa neljänneksi sijoittunut Raision Loimu on kiinnittänyt ensimmäiset pelaajat ensi kauden joukkueeseensa. Jo vuosien ajan pääosin samalla omassa juniorikoulussa kasvatetun pelaajarungon varassa operoineella Loimulla ei ollut yhtään jatkuvaa pelaajasopimusta päättyneen sesongin päätteeksi, kun useampi monivuotinen sopimus umpeutui samaan aikaan.
Rajala kertaa kaksi jatkaa Ducksin peräsimessä
Vantaa Ducksin päävalmentaja Juho Rajala jatkaa ankkojen peräsimessä myös ensi kaudella. Myös velipoika Mika Rajala jatkaa Ducksissa, joukkueenjohtajana. Veljekset eivät vaikuttaneet toistensa päätöksiin, he sanovat.
Antero Asikainen on Savo Volley ry:n uusi puheenjohtaja
Savo Volley ry valitsi vuosikokouksessaan uudeksi puheenjohtajaksi toimitusjohtaja Antero Asikaisen Leppävirralta. Asikainen korvaa tehtävää kaksi vuotta hoitaneen Eija Laitisen.
Esko ja Kangaskokko jatkavat mestari-VaLePassa
VaLePan pelin kulmakivet päävalmentaja Janne Kangaskokko ja passari, kapteeni Mikko Esko jatkavat pukkipaidassa. Tälle perustalle rakennetaan joukkuetta kaudelle 2023-2024.
VaLePalle kuudes perättäinen mestaruus
VaLePa Sastamala Tampere on miesten lentopallon Suomen mestari 2023. Mestaruus on seuralle jo kuuden perättäinen keväästä 2017 alkaen ja mitali peräti 12:s perättäinen. VaLePa vei mestaruuden kaadettuaan finaalisarjassa seurahistorian toisen mitalinsa viime kauden pronssin jatkeeksi saaneen Akaa-Volleyn suoraan otteluvoitoin 4-0.
Savo Volleylle pronssinen kauden päätös Raisiossa
Raision Loimun 13 kauden mittainen mitaliton jakso sai lauantaina jatkoa, kun Savo Volley puristi väsyneiden joukkueiden viimeisestä kohtaamisesta 0-3 (17-25, 24-26, 22-25) vierasvoiton ja pääsi pokkaamaan Mestaruusliigan uudet pronssimitalit raskaan kauden päätteeksi.
Akaa-Volleyn mestaruushaaveet kapenivat edelleen – VaLePa johtaa nyt 3 – 0
Mestaruusliigan loppuottelusarja etenee väistämättä kohti ratkaisua. VaLePan kaataminen edellyttää lauantain jälkeen Akaa-Volleylta aivan uutta vaihdetta silmään. Voittamaan tottunut sastamalalaisryhmä pitäisi nyt kaataa neljä kertaa perä jälkeen. VaLePa vei kolmannen kohtaamisen selkeästi 3 – 0 ja sai mahdollisuuden päättää mestaruuskamppailun kotisalissaan ensi tiistaina.
Akaa-Volleyn taistelu riitti yhteen erävoittoon – VaLePa 2-0 -johtoon
VaLePa otti Akaan perjantai-illassa toisen kiinnityksen Suomen mestaruuteen. Akaa-Volley oli ensimmäiseen peliin verrattuna kuin uudesti syntynyt Akaa Areenan ennätysyleisön edessä. Ottelu oli tasainen, mutta erien ratkaisuhetkillä Akaa-Volleyn virheet kostautuivat. Lisäksi riskirajalle viritetyt syötöt antoivat turhan monta suoraa pistettä sastamalalaisille. VaLePa vei pelin lukemin 1 – 3 (20-25,25-19,23-25,18-25).


















