Uutiset
Viisieräisten vierasvoittojen keskivikko
Keskiviikko tarjoili kaksi todella jännittävää naisten Mestaruusliigan ottelua, joista molemmissa voiton veivät vierasjoukkueet viidessä erässä. Hämeenlinnan oli niukasti parempi Kangasalla ja LiigaPloki käänsi kauden kolmannen visieräisen LP viestiä vastaan nyt Salossa edukseen.
Savo Volley jälleen Hurmosta parempi
Savo volley ja Karelian Hurmos ovat kauden aikana kohdanneet kuudesti, kun otetaan mukaan harjoitus- ja cup-pelit. Joensuulaisten saaliiksi on jäänyt yksi erävoitto. Keskiviikon illassa tahti oli entinen – viimeistä erää lukuun ottamatta peli kulki vieraiden viemänä, ja niinpä kauden kuudes voitto kirjattiin lukemin 0-3 (18-25, 21-25, 26-28).
Puijo oli jälleen tyly kotijoukkue
Yksi kauden ylivoimaisimmista voitoista naisten Mestaruusliigassa nähtiin maanantaina Kuopion Luolassa, kun Puijo Wolley dominoi ensimmäisestä pallosta lähtien koko ottelun läpi Oriveden Ponnistusta vastaan. Puijo Wolley 3 – 0 Oriveden Ponnistus (25-11, 25-14, 25-18). Illan kovin lukema oli Joanna Kallisen kahdeksan ässäsyöttöä, joista kuusi tuli jo avauserään
Amiya Jonesille neljän vuoden urheilun toimintakielto dopingrikkomuksesta
SUEK on määrännyt lentopalloilija Amiya Jonesin neljän vuoden urheilun toimintakieltoon dopingrikkomuksesta. Urheilijan 30.8.2024 kilpailun ulkopuolella antama dopingnäyte sisälsi urheilussa kiellettyä ainetta, joka kuuluu ryhmään diureetit ja peiteaineet.
Karelian Hurmos haki pisteet Kokkolasta – Savo Volley parempi Vieremällä
Karelian Hurmos nappasi 3-1 -vierasvoiton sunnuntaina Kokkolan Tiikereistä ja Savo Volley oli Vieremällä 3-0 -parempi vieraillutta KyKy-Betsetiä miesten Mestaruusliigan sunnuntai-illassa.
LP-Vampula, LP Kangasala ja Hämeenlinna puhtaisiin 3-0 -voittoihin
Naisten Mestaruusliigan viikko päättyi sunnuntaina LP-Vampulan ja LP Kangasalan puhtaisiin 3-0 -vierasvoittoihin Pihtiputaalla ja Rovaniemellä sekä Hämeenlinnan samanalaiseen kotikentällään JymyVolleyta vastaan.
Akaa-Volley ja Hurrikaani tylyjä isäntiä
Miesten Mestaruusliigan kärkikaksikko Akaa-Volley ja Hurrikaani-Loimaa olivat tylyjä isäntiä haastajilleen VaLePalle ja TUTO Volleylle vieden 3-0 -kotivoitot lauantai-illan koitoksissa.
Pölkky voitti hyvin haastaneen LP-Vampulan 3-0
TUTO Volley ilotteli voiton Akaasta – Savo vahva Raisiossa
Miesten Mestaruusliigan perjantai-iltaa vietettiin Varsinais-Suomessa. TUTO Volley otti täyden pistepotin voitollaan Akaa Volleysta ja samaan aikaan naapurissa Savo Volley löi Raision Loimun 3-0.


















