Miehet

Savo ei antanut Lakkapäälle mitään mahdollisuuksia

Savo Volley oli Iisalmessa tiistaina tyly isäntä jättäen vierailleen Team Lakkapään täysin varjoonsa.

Lauri Lehtonen siirtyy Savo Volleyn paitaan

© Mestaruusliiga / Kuvituskuva

Kotijoukkueen peli toimi kaikilla osa-alueilla. Torjunnat menivät kotijoukkueelle 11-4, hyökkäysprosentit 52-37 ja vastaanottoprosentit 51-41.

– Kokonaisuus oli meillä hyvin hallussa. Kontrolli pysyi hyökkäyspäässä, ja omalle tasollemme nostettu torjunta-puolustuspeli auttoi meitä myös hyökkäyspelissä. Maltoimme laittaa puolustuspalloissa kaveria (vierasjoukkuetta) töihin. Nyt on hyvä fiilis, ja äskeinen voitto VaLePasta auttoi sen saamisessa. Meidän ei kuitenkaan ole varaa jäädä lainkaan kellumaan, töitä on tehtävä jatkuvasti, analysoi Savo Volleyn päävalmentaja Jukka Tuovinen illan koitosta.

Vierasjoukkue saapui Rovaniemeltä Iisalmeen vasta pelipäivänä. Valmentaja Henri Tuomi sanoi, että jälkiviisaana voisi ajatella, että olisi kannattanut tulla jo edellispäivänä.

– Valmistautuminen ei meillä onnistunut, se on myönnettävä, mutta en laita sitä kokonaan matkustamisen piikkiin. Meillä on ollut ennenkin pelissä notkahduksia, mutta olemme niistä nousseet. Nyt notkahdimme heti ensimmäisen pallon jälkeen, emmekä siitä toipuneet. Olimme kyllä housut kintuissa tässä aika mielenkiintoisessa tapahtumassa, sanoi Tuomi.

Kotijoukkueen paras pistemies hakkuri Eetu Häyrinen ei löytänyt erityistä syytä mainioon peliesitykseen.

– Kun kulkee niin kulkee. Näihin tapahtumiin on aina mukava tulla pelaamaan, fiilis on hyvä. Meillä tekeminen on mennyt koko ajan eteenpäin, enkä näe mitään syytä, miksi se ei tekisi sitä jatkossakaan, uskoi Häyrinen.

Kotijoukkue pelasi jälleen nuorella kokoonpanolla. Aloituksessa olivat 17-vuotias passari Fedor Ivanov, yleispelaajana 18-vuotias Jere Heiskanen. Pelin jo ratkettua mukaan pääsi myös toinen 18-vuotias, keskitorjuja Severi Savonsalmi.

Vieraat pommittivat Heiskasta aloituksillaan, mutta hän hoiti tonttinsa mallikkaasti.

Eetu Häyrisen pistesaldo oli 17/+12, Andrus Raadikin 15/+9. Keskipelaajista Jukka Lehtonen oli nyt paremmassa vireessä, hän tappoi neljä tarjotusta viidestä passista.

Vieraiden paras pistemies oli 13 pistettä tehnyt Peetu Mäkinen, mutta tehoissa hänkin jäi tasan nollaan.

LähiTapiolan pisteet:
3 Ivanov Savo
2 Kawaguchi Savo
1 Häyrinen Savo

Savo Volley – Team Lakkapää 3-0
25-15, 25-17, 25-18
Savo: Häyrinen 17/+12, Raadik 15/+9, Kaatrasalo 6/+5
Lakkapää: Mäkinen 13/0, Korhonen 9/-1, Saarenmaa 5/0

Ottelutilasto

Uusimmat uutiset

Jaa artikkeli

Lue myös

Kaikki artikkelit
VaLePalla miehistö koossa, yhteistreenit käynnissä – Järnvall palaa seuraan 4.8.2026 Miehet Kuubalaiskaksikko vahvistamaan Raision Loimua 31.7.2026 Miehet Tiikereiden kokoonpano vahvistuu – neljä pelaajasopimusta julki 21.7.2026 Miehet