Uutiset
Loimu hukkasi voiton avaimet Euro-ottelussa
Raision Loimun ja Belgradin Punaisen Tähden, Crvena Zvezdan, välisen Challenge Cup-koitoksen avauskohtaaminen Kerttulassa venyi viisieräiseksi trilleriksi. Pelin edetessä selvästi tasoaan nostaneet serbialaiset onnistuivat punnertamaan kotiinviemisiksi tärkeän 3-2 (25-16, 26-24, 20-25, 22-25, 11-15)-voiton.
Yllätysnimet torjuntatilastojen kärjessä
Mestaruusliigassa on nähty tällä kaudella jo yhteensä yli 2000 torjuntaa. Miesten liigassa ykköstorjuja on napannut näistä 55 ja naisten puolella 27. Molempien tilastojen ykkösnimiä voidaan pitää yllätyksinä, sillä kumpainenkaan ei ole aiemmilla kausilla ollut tilastossa kärkiviisikossa.
VaLePan rutistus riitti erävoittoon Puolassa
VaLePa Sastamala saavutti täsmälleen Kokkolan Tiikereiden kanssa saman saaliin puolalaiselta Zaksa Kedzierzyn-Kozlelta lentopallon miesten CEV Cupin avausosassa. VaLePa voitti yhden erän puolalaisjoukkueelta 1/8 finaalien avauspelissä. Zaksan voittonumerot kirjattiin 3-1 (27-25, 23-25, 25-23, 25-22).
LEKA takoi vajaamiehistä Lakkapäätä Varkaudessa
Vain seitsemällä pelaajalla esiintynyt Team Lakkapää sinnitteli tiistaina Varkaudessa isäntänä toiminutta LEKA Volleyta vastaan, mutta isännät kuittasivat normaalista poikkeavalla kotikentällään kuitenkin puhtaan voiton kauden ennätysyleisönsä (763) edessä erin 3-0 (25-20, 25-21, 25-23).
Tiikerit voitti eriskummallisen kamppailun
Kokkolan Tiikereiden ja Stroitel Minskin Challenge Cupin avausosa oli todella vaiherikas. Tiikerit hankki lopulta kotivoiton 3-2 (23-25, 25-15, 25-12, 13-25, 15-12). Eränumerot kertovat pelin ailahtelusta laidasta toiseen moneen otteeseen.
Sampo jyräsi yli Lakkapään
Miesten Mestaruusliigan kahdeksan parasta joukkuetta ovat erottuneet nyt jo selkeästi edukseen, kun Pielaveden Sampo rökitti kotonaan maanantaina Team Lakkapäätä erin 3-0 (25-15, 25-20, 25-17).
VaLePa Puolassa – Tiikerit ja Loimu kotona
Kolmesta vielä mukana lentopallon Euroopan cupeissa olevasta miesten joukkueesta Challenge Cupissa Kokkolan Tiikerit pelaa tiistaina kotonaan, Raision Loimu keskiviikkona kotonaan samassa kisassa ja VaLePa Sastamala pykälää ylemmässä CEV Cupissa vieraissa Puolassa.
Esko ja Jokinen marraskuun pelaajat Mestaruusliigassa
Marraskuun pelaajiksi lentopallon Mestaruusliigassa on valittu VaLePan passari Antti Esko ja LP Viestin keskitorjuja Kaisa Jokinen. Molemmat kokeneet pelaajat ovat vammalalaislähtöisiä ja molemmille valinta kuukauden pelaajaksi on uralla kolmas kotimaisessa pääsarjassa.
WoVon hakkuri Keskimäen kausi ohi – jatkosopimus 2 vuodeksi
16.11. Pölkky Kuusamoa vastaan pelatussa ottelussa loukkaantunut Jenna Keskimäki joutuu lopettamaan kautensa.


















