Uutiset
Hurrikaani karisti Akaamörön ja kavensi finaalisarjan
Hurrikaanin ja Akaa- Volleyn kolmas finaaliottelu oli hyvin pitkälti eilisen kaltainen jännitysnäytelmä. Ensin kahdessa erässä Akaa oli vahvempi ja seuraavissa kolmannessa ja neljännessä erässä vastaavasti kotijoukkue hallitsi hienokseltaan. Vasta viides erä sai eiliseen verrattuna erilaisen lopun. Ja tällä kertaa se sopi loimaalaisille.
Akaalle toinen voitto Hurrikaanista
Akaa-Volley siirtyi niukalla voitolla Loimaalta 2-0 -johtoon miesten finaalisarjassa. Hurrikaani nousi vastarintaan kahden erän jälkeen, mutta lopulta se ei aivan riittänyt otteluvoittojen tasoittamiseen.
Pihtiputaan LiigaPlokille passari Ranskasta ja libero Jyväskylästä
Ranskalainen, 19-vuotias Alexandra Godey on LiigaPlokin uusi passari. Hän on pelannut maansa pääsarjassa Quimper Volleyn joukkueessa.
Puijo Wolley on uusi naisten lentopallon Suomen mestari
Kuopiolainen Puijo Wolley on 68. naisten lentopallon Suomen mestari ja 19. seura, joka on mestaruuden voittanut. Puijo Wolley voitti Mestaruusliigan finaaleissa LP Kangasalan otteluvoitoin 4-2. Mestaruus ratkeasi lauantaina Kuopiossa ISLVI Areenassa, kun Puijo voitti kuudennen finaalin 3-2 (25–20, 25–27, 26–24, 22–25, 15–7). Puijolle mitali oli seurahistorian kolmas kahden edellisen kevään pronssien jatkeeksi.
TUTO Volleyn pitkä kevät päättyi pronssijuhliin
TUTO Volleyn neljäs pääsarjakausi päättyi hienoon pronssijuhlaan. Kauden ennätysyleisö sai nähdä hyvin latautuneen kotijoukkueen selvää hallintaa kultaisen erän ”esiottelussa”. TUTO Volley oli joka osa-alueella vastustajaa Kokkolan Tiikereitä parempi, numerot selvästi 3-0 (25-19,25-17,25-20). Juridisesti päädyttiin uuteen otteluun, tosin vain yhden erän mittaiseen. Tämän erän TUTO Volley voitti 25-22, ja pronssijuhlat olivat valmiit.
Akaa vyöryi avausvoittoon finaaleissa
Akaa-Volley otti miesten Mestaruusliigan finaalisarjan avaukseksi vakuuttavan voiton vahvan syöttöpelinsä, mutta muutenkin onnistue, Hurrikaani-Loimaasta 1208 katsojan edessä torstai-iltana erin 3-0 (25-23, 25-18, 25-14). Otteluvoitto oli samalla seurahistorian ensimmäinen finaaleissa edellisten kahden finaalisarjan päädyttyä heidän 0-4 -tappioihin.
Pölkyllä runko kasassa – Carasi päävalmentajaksi
Mestaruusliigassa neljänneksi sijoittunut Pölkky Kuusamon naisten joukkue on kääntänyt katseensa jo vahvasti tulevaa kohti ja joukkueen rakentaminen tulevalle kaudelle on hyvässä vauhdissa.
Taistelu mestaruudesta jatkuu – LP Kangasala ylivoimainen vitosfinaalissa
Taistelu naisten lentopallon Suomen mestaruudesta 2025 sai taas uuden käänteen keskiviikkona. Puijo Wolleylla oli mestaruus jo ensimmäisen kerran katkolla, mutta LP Kangasalan erittäin vahva esitys kavensi voitot 2-3:een. LP Kangasal vei viidennen finaalin nimiinsä vakuuttavasti 3-0 (25-11, 25-21, 25-19).
Puijo Wolley otti mestaruuden katkolle keskiviikoksi
LP Kangasala ja Puijo-Wolley Kuopiosta kohtasivat neljännen kerran naisten finaalisarjassa tiistaina Kangasalla. Kahden hävityn erän jälkeen hienosti peliin mukaan noussut Kangasala oli yllättävän kesy ottelun ratkaisseessa viidennessä erässä ja Puijo otti ansaitun voiton erin 2-3.


















